Lara

Lara

torstai 12. joulukuuta 2013

Loma Loma Loma

Mä oon ollu jo ihan lomatunnelmissa koko viikon ja treenailut on jääny aika vähiin. Ja kouluhommia on myös riittäny. Mutta tänään oltiin Laran ohjatuissa treeneissä Ojangossa. Siellä oli teemana voi. No tehtiin vähän omatoimisesti seuraamista ja sitten kontaktin pitoa perusasennossa. Sitten ohjatusti ruutua ja zetaa.
Ruudussa vauhti on hyvä, mutta muuten homma onkin ihan vaiheessa. No nyt pitää harjoitella sitä paikkaa lyhyeltä matkalta sillain näyttöruutuna. Naksutella sitä ja vaatia Laraa odottamaan siellä siesomassa että tuun palkkaa, jotta saan siihen vähän kärsivällisyyttä. Hienosti se kyllä sitä paikkaa tarjoo. On se vaan niin fiksu <3 Kouluttajakin sano että kyllä on hieno pikkutyttö ja kyllä te pitkälle pääsette kun  se on sellanen ku on ja mä oon motivoitunu :)
Zetassa koitettiin että meneekö Lara istumaan ja kyllähän se menee. Jos Lara jotain osaa niin istua :D Kuten olen aiemminkin todennut… Pitää muistaa treenata sitä miten siinä pitää kävellä ja että se pysyy asennoissa vaikka kävelen sen takaa.
Huomenna lähden kohti Thaimaata ja Larppi menee äidille ja sitten Sadulle hoitoon niin blogi hiljenee kolmeksi viikoksi :) Oikein ihanaa Joulua kaikille!!!!
Hullut koirat leikkii lumella (pikku räksyttäjä kuvassa äitin koira Mandy ja ihminen mun sisko Milla)

Sain mun kaverilta Emmiltä superhienon joulupiparin :)

Larppi söpöilee...

lauantai 7. joulukuuta 2013

Rallytoko 30.11. ja viikon olemattomat treenailut

Oltiin viime lauantaina ekaa kertaa rallytokokisoissa. Oli ihan hauskaa :) Mitä nyt itse mokasin muutaman kyltin ja jouduin uusimaan. Eli Larppa oli tosi taitava ja mä säädin. Saatiin 86 pistettä. Katoin just kilpailukalenteria ja siellä ei oikein ollu mitään kisoja alkuvuodelle. Voi olla siis, että jatketaan kisaamista tässä lajista vasta sitten kun se virallistuu ensi keväänä. Onpahan ainakin aikaa treenata :)
Sunnuntaina käytiin vähän treenaamassa tehtiin ruutua, seuraamista ja noutoa. Larppa on jo alkanu innostumaan ruudusta ja karkaileekin sinne jei. Vielä kuitenkin kävin eka näyttämässä että täällä on ruutu ja sitten menin lähettämään sen. Hienosti hakeutuu keskelle. Seuraamisessa yritetään vaan saada fiilistä takaisin, että tää on ihan super kivaa. Se aiheuttaa sen että se vähän edistää mutta nyt en siihen meinaa puuttua vaan koitetaan vaan saada kontaktia pidettyä. Ja kyllähän se toimii. Noudossa vähän harjoiteltiin vauhtia. Larppa vaan välillä hyppää sen kapulan kimppuun ennen kuin ottaa sen nätisti suuhun mutta ehkäpä se karsiutuu kun tulee varmuutta.
Sitten alkuviikko oltiin ihan laiskoja tokoilun suhteen mutta käytiin ma, ti ja ke joka päivä juoksulenkillä. Torstaina oli sittenn ohjatut treenit Ojangossa. Siellä aiheena oli kaukot ja este. No nyt kun siirrytään avoon niin tehtiin sen estettä ja hyvinhän se meni. Eipä sitä tarvii oikeestaan treenata se on jo valmis :) Vaikka aikasemmin on aina seisottu esteen toisella puolella niin jos jotain Larppa osaa nii istua. Niin kyllähän se perse menee maahan samantien ku sanotaan :D Mutta kontaktin pitämistä sitten treenattiin kun kahdissa vikoissa kisoissa larppa on tarvinnu kaksois käskyn, että se hyppää ku se on tuijottanu sitä estettä eikä pitäny kontaktia. Eli nyt treeni listan kärkeen tulee perusasennossa kontaktin pitäminen. Pitää treenata sitä aina kun ollaan halilla, koska siellä on sopivasti häiriötä. Kaukot on myös ihan hyvässä vaiheessa siis maahan-istu ja istu-maahan. Tähän pitää alkaa tulevaisuutta ajatellen treenaamaan takapalkkaa, koska kun matka kasvaa niin halu tulla mua kohti kasvaa myös.  Myöskin muistaa jo treenata niitä seisomisen vaihtoja. Ja perusasennosta maahanmenoa suoraan, koska larppi menee välillä ihan vinoon. Mutta koska oli ollu muutama päivä treenitaukoa niin Larppa oli ihan intona ja jaksoi tehdä koko treenit ihan superina vaikka mentiin halliin jo ennen muita ja meidän treenit kesti 1 h 20 min. Tehtiin myös paikkamakuuta sillain että kävin pikkuhetken piilossa ja hyvinhän se pysyy. Mutta kävi kyllä yksi tyhmä juttu kun oltiin palaamassa koirien luo niin sitten yhden treenaajan koira, joka ei edes kuulu ole se millä se siinä ryhmässä trenaa, karkasi siltä taas vaihteeksi. Se juoksi mun luo kun olin laran takana ja pomppas mua päin. No mustis Larppa ei oikein tykänny ja tuli sitten mun luo kanssa mutta onneksi otin siitä kiinni ennen kuin se ehti mennä sanomaan ruman sanan sille puudelille. Multa kyllä pääsi muutama ruma sana tässä vaiheessa, koska näin ei sais koskaan käydä. Otettiin sitten uusiksi, jottei kenellekään jäisi pahamieli. Uusinta meni hyvin mutta toivotaan ettei tulevissa treeneissä tuu tapahtuma larpan mieleen. Koiran omistaja tuli kyllä pahoittelemaan, mutta kyllä mua vieläkin ärsyttää kun tällä tyypillä on aina kolme pikkukoiraa mukana treeeneissä vaikka yksi niistä on vaan meidän ryhmässä. Nytkin ne kaikki karkaili koko ajan häkistä ja juoksenteli sitten siellä pitkin kenttää. Tulee tosi inhottavia tilanteita tollasesta. Haluisin vaan treenata rauhassa ilman että tarvii pelätä että joku pikku koira tulee siihen säätää ja Laralle menee hermo.
Perjantaina kävin hakemassa Sadun Ricon (aussie) meille hoitoon yhdeksi yöksi. Käytiin eka pitkä lenkki ja tultiin sitten kotiin. Larppi on täällä kotona vähän mustis ja yrittää välillä rumasti komentaa Ricoa ja mun pitää sanoa sille sitten rumasti takaisin. Rico on ollu ihan rauhassa ja tosi nätisti eikä oo sanonu Laralle takasin vaikka syytä olisi ollu. Ihana nalleKarhu Rico <3

Rinkeli ja Larppa

Aamulla oltiin lenkillä harjulla ja siellä ne leikki ihan nätisti <3 Ei ollu vielä paljon porukkaa liikkeellä niin haahuiltiin 45 min vapaana sitten pitkin lentokenttää. Molemmat oli ihan innoissaan kun on lunta mitä mutustella ja keppejä mitä raahata. Larppa menee jouluna Sadulle hoitoon. Muutaman kerran ollaan käyty siellä kylässä ja siellä Rico on kyllä ihan pomo :)

tiistai 26. marraskuuta 2013

Lauantaina kisat

Lauantaina oli sitten seuran omat kisat Ojangossa. Vähän oli onneksi tokomasennus häipynyt, kun torstain treenien jälkeen jotenki piristyin, että kyllä se siitä. Ja hei eihän tää oikeasti ole vakavaa vaan pelkkää leikkiä kaikki :) Aamulla olin ensin itse töissä kehäsihteerinää EVL-luokassa. On ne kyllä niin hienoja, en kyllä tiedä miten ikinä Larppa jaksais noin pitkän seuraamiskaavion, mutta onneksi ei ole tän päivän murhe :D Mutta kisoihin lähdin ilman mitään ennakko odotuksia ja tavoitteen saada Larppa palkattua liikkeiden välissä ja keskittymään muhun.

Ennen paikkamakuita otettiin ihan rauhassa ja Lara oli mun mielestä suht rauhallinen. Mutta silti se veti taas suuntaan jos toiseenkin kun lähettiin kehään.
Luoksepäästävyys 10.
Paikkamakuu 9: Meidän pitäis varmaan harjoitella enemmän perusasennossa odottelua, kun ei se malttanu siinä olla kun muut suoritti luoksepäästävyyttä. Meni nätisti maahan. Oli vähän levoton ja mun mielestä piippaili. Haisteli vähän maata, mutta loppua kohden rauhoittui ja tuijotti mua.
Yksilö liikkeisiin lähdössä tuli kiirettä, kun edellinen lopetti kesken ekan liikkeen jälkeen. Jätin sitten lelut ja namit sinne kauas ja mentiin kehään. Oltiin iloisia ja aloitettiin reippaasti.
Seuraaminen kytkettynä 6: lähti aluksi hyvin liikkeelle mutta sitten täyskäännöksessä katosi ja ei oikein enään tsempannu. Pysähdyksessä jatko taas vaan matkaa ja palasi sitten vierelle. Ja sama lopussa. Vastasi kuitenkin sosiaalipalkkaan :)
Maahanmeno 5: lähti seuraamaan ja sitten heti yritti taas siitä singota pois kehästä hakemaan niitä leluja ja nakkeja, jotka jätettiin sinne (jätän kyllä jatkossa nakit taskuun vaikka onkin kielettyä). Onneksi tuli kuitenkin kutsusta takaisin eikä ehtinyt kauas eli ei ulos kehästä. Aattelin että sehän meni siitä nollille ja otin sen takasin seuraamaan ja käskin ihan oma toimisesti maahan, ja siitä liikkuri sitten alkoi vasta käskyttää ja jotain se tuomari sitten siitä sanoi, mutta en tiedä mitä kun keksityin koiran palkkaamiseen, joka onnistui :)
Luoksetulo 9: Meni mun mielestä tosi hyvin en tiedä miksi ei 10, jotain se tuomari kyllä tais sanoa mutta keskityin koiran palkkaamiseen niin en tiedä.
Liikkestä seiso 5: Siis yritin saada larpan ottaa kontaktin niin se liikkuri sano vaan että liikkeelle mars, vaikka en ollu kyllä sanonu olevani valmis. Ja sitten seuraaminen ei ollu maailman kauneinta ja otti varmaan muutaman askeleen ennen kuin pysähty. Ja meni istumaan kun olin metrin päässä siitä. Ja taas tuomari puhui jotain, mutta leikittiin Larpin kanssa niin en kerenny kuuntelemaan :)
Seuraaminen vapaana 7: oli jo paljon parempaa, mutta katosi taas töyskäännöksessä ja jouduin sanomaan Lara, että tuli takaisin kontaktiin. Mutta paljon parempaa kun aluksi. Sosiaalipalkka hyvä ja tuomarikin tais olla luovuttanu sen suhteen, että kuuntelisin mitä se sanoo ku ei tainnu puhua mitään :)
Estehyppy 8: Jouduin sanomaan 2 kertaa hyppy ennen kuin hyppäs, sama ku viime kisoissa eli jotenkin sen keskittyminen herpaantuu tossa. Mutta loppu suoritus menikin sitten hyvin. Loppupalkka oikein hyvä :)
Kokonaisvaikutus 8: tuomari ei oikein sanonu mitään, koska en ollu sitä aikasemminkaan selvästi yhtään kuunnellu niin ei tainnu oikein tykätä siitä :)
Toisaalta tavoite siitä, että saan Laraa palkattua täyttyi, se oikeasti innostui ku kehuin sitä :) Mutta ei se ihan täysillä aluksi keskittyny muhun vaan kun yritti karata siitä maahanmenosta. Mutta nyt vaan pitää ottaa kisamaisia treenejä ja olla tuhma pitää ne namit taskussa, kun se on selvästi Laralle ihan liikaa jos jätetään ne sinne pois, vaikka yritänkin jättää ne niin ettei se huomaa… Tästä on hyvä jatkaa kohti avointa luokkaa ja uusia haasteita. Avoimessa luokassa on enemmän erilaisia liikkeitä niin uskon, että se on Larallekin mielekkäämpi.

Aamulenkillä 26.11.

Nyt ei ollakaan mitään sitten treenattu, muuta kun vähän uusia käännöksiä iltaruualla viikonlopun rallykisoja varten. Sinne mennään ihan vaan pitämään hauskaa :) 

maanantai 25. marraskuuta 2013

Viime viikon treenit

Viime viikolla olin ihan tokomasennuksissa ja ei ollu oikein treenifiiliksiä. Keskiviikkona käytiin oikeastaan ihan vaan leikkimässä hiidenrannan kentällä. Vähän otin seuraamista lelupalkalla, kun tuntuu, että se on jotenkin kadonnu ja larppa tosi helposti laskee kontaktin ja alkaa haahuilemaan. Ihan lyhyitä pätkiä ja super kivat leluleikit, ihan ok meni, ei se mitenkään superinnostunu ollu.

Torstaina oli sitten meidän ohjatuttreenit Ojankossa.  Aiheena nouto ja seuraaminen. Olen siis aikaisemmin harjotellut vaan noudon osia en sitä koko liikettä, nyt sitten vaan kokeiltiin, että miten se menee jos vaan heitän sen kapulan ja sanon, että hae. No ei se heti uskaltanu lähteä vaan piti vähän antaa käsi apua että meni hakemaan. Mutta meni erittäin reippaasti. Ja sivulle tuloon tarvii käsiapua. Luovutukset alkaa kyllä olla aika nättejä. Nyt siis pitäis harjotella sitä itse nouto sanaa eli hae ja sitten sitä sivulle tuloa ja tietenkin aina välillä on hyvä tehdä vauhtitreeniä, jottei käy ihan tylsäksi. Oli puhetta, että Laralle pitäis nyt opettaa sellainen nostamis-käsky, jolla se vaan ottais minkä tahansa jutun ja laittais sen mun käteen. Ja sitten oli myös puhetta, että sellanen pitämis-käsky, jolla sen sais pitämään sitä kapulaa suussa vaan niin kauan kunnes toisin sanotaan tehtiin me mitä vaan ja harjoitella pitämistä myös erilaisilla esineillä. Jotta saadaan siihen varmuutta ja ei tulis mitään pureskelua (vessapaperirulla). No pitää alkaa työstämään :)
Sitten myös katottiin vähän sitä tunnarihommaa. Siihenkin pitää miettiä joku oma käsky. Vois olla vaikka find, koska oma ja etsi on mulla jo muuhun hommaan käytössä. No sitä vois nyt alkaa treenaamaan, piilottamalla sitä omaa ja sitten niitä vääriä laittamalla aina lähemmäs ja lähemmäs. Pitää varmaan kyllä vielä ottaa vähän noista eri opetustavoista selvää, koska vielä ei ole ihan kristallinkirkkaana mun mielessä, että miten mä sen teen ja silloin siitä ei oikein voi hyvä tulla :) Mutta haluaisin saada siihen vahvan pohjan, jotta Larppa olis varma mitä se tekee, koska muuten se alkaa varmasti pureskella niitä kapuloita. Haluaisin, että koira menisi kapuloille ripeästi, haistelisi ne läpi ja nappaisi omansa ja palaisi ripeästi luovuttamaan kapulan sivulta. Saa nähdä miltä se sitten näyttää :D
Larppa nauttii ku on vähän pakkasta :) ja toivoo, että tulispa jo lunta...

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Voihan surkeus...

Otsikko kertoo jo kaiken. Ei siis menny ihan putkeen kisat. Ne oli siis Kirkkonummella, missä tuuli sitten aivan perkeleesti ja siinä hallissahan on peltikatto.

No mun eka virhe näin jälkeen päin katsoen oli se, että en ottanu Laraa mukaan silloin kun käytiin ilmottautumassa ja leikkiny sen kanssa siellä hallissa silloin. No käytiin kuitenkin sitten kävelyllä ja sitten mentiin halliin odottamaan paikkamakuuta rauhassa, tässä vaiheessa en viitsi enää leikittää vaan rauhassa siellä odoteltiin vaan, että ei olla kierroksilla kun mennään paikkamakuuseen. No siinä oli sitten tuomarin puhuttelu ja siinä se sano sitten että koiria ei saa leikittää siellä hallissä enään, jottei muiden suoritus häiriinny, ku ei siinä kehässä ollu mitään aitoja tai sellasia. No ei sitten päästy leikkimään sinne halliin ollenkaan.
Sitten itse suorituksiin. Paikkamkuuseen mentiin sopivalla fiiliksellä ja luoksepäästävyys meni perus täydellisesti 10. No larppa ei oikein malta oottaa sitten siinä niin muutaman kerran uudestaan perus asentoon kun muut teki luoksepäästävyyttä.
Paikkamakuu 10: oli nätisti perusasennossa meni nätisti maahan. Aluksi oli ihan nätisti, mutta sitten tuli kauhea tuuleen puuska ja räminä ku sinne kattoon lenteli jotain oksia. Kaikki koirat oli ihan että mitä ihmettä ja pälyili ympärilleen. Siitä eteenpäin sitten Lara piippaili siellä ja vähän haisteli maata ja katteli ympärilleen kun tuli uusia puuskia, mutta siellä se pysy. Ekassa paikkamakuu ryhmässä yksi koira säntäsi pois melkein heti ja 4 muuta sen perässä. Yksi rohkea snautseri jäi sinne kiltisti yksin makoilemaan :) Onneksi ei oltu siinä ryhmässä.
Sitten käytiin ulkona ja vein larpan hetkeksi autoon, kun meillä oli numero 7. Hain sitten autosta ja leikittiin sitten siinä ulkona ja otettiin vähän seuraamista ja sosiaalipalkkaa.
No mentiin haliin sitten ja se jotenkin koko ajan siinä kun hetki odoteltiin niin pälyili sinne ovelle ja ei ollu enään niin innostunu. No vähän hiljaisesti yritin sitä innostaa, mutta ei se oikeen ollu, että jee.
Seuraaminen taluttimessa 5: Ehkä kaksi ekaa askelta seurasi ja sitten vaan haahuili ja oli ihan surkea.
Seuraaminen vapaana 0: yritin sitä vähän siinä sitten innostaa ja perusasentoon. No sitten kun sanoin että seuraa ja lähdin liikkeelle niin siitähän se sitten ampasi pois koko kehästä kohti ovea. Eikä kuullu yhtään kun huusin sitä. Tuomari huusi, että älkää päästäkö sitä ovesta ulos ku siellä olisi rämisevä ovi auki ja joku blokkas sen menon sitten sinne, sitten se juoksi reippaasti takasin mun luo ja kehuin sitä. Otettiin koko homma alusta kun pyysin ja sitten se taas vaan haahuili, mutta ihan lopussa vähän jopa seuras vaikka mentiin kohti sitä ovea.
Liikkeestä maahan 8,5: Seuraaminen oli vähän surkeaa muutaman askeleen jälkeen ja ei se tainnu olla mikää maailman nopein maahanmeno, mutta ihan ok. Sosiaalipalkkaan vastasi jopa vähän.
Luoksetulo  9: Tuli reippaasti mutta sitten sivulle tulossa meni jotenkin mun taakse ja pälyili sinne ovelle ku se oli siellä takana ja toinen koira oli kanssa tullu sinne. Mutta tuli kuitenkin sivulle. Sosiaalipalkka ok.
Liikkeestä seiso 9,5: Melkein jopa seuras kunnolla ja seiso hienosti ja meni nätisti perusasentoon. Sosiaalipalkka ei kauheesti innostanu.
Estehyppy 7: ihan siellä kehänauhan vieressä lähellä muita. Pälyili ja sitten otti kontaktin mutta ei kuitenkaan lähteny hyppäämään ekalla käskyllä, toisella nätisti ja seisoi kiltisti. Mutta ei myöskään tullu perusasentoon ekalla käskyllä.
Kokonaisuus 8: Kun se karkasi sieltä kehästä. Mutta sain kehuja siitä etten lannistunu vaan iloisesti suoritin loppuun ja yritin.
No kokonaispisteethän oli sitten 135 p ja kolmostulos. Seuraamisen kerroin on niin korkea, että ei siitä kunnon tulosta voi tulla, kun sen mokaa. Vähän jäi kyllä paskafiilis, mutta onneksi tämä ei ole vakavaa. Tää on vaan yhtä suurta leikkiä ja tänään me ei oikein leikitty hyvin. Mutta kohti uusia pettymyksiä vaan :D

lauantai 16. marraskuuta 2013

Treeniä treeniä

No torstaina oltiin sitten meidän joka viikkoisissa HSKH:n ohjatuissa treeneissä. Siellä aiheena oli nouto. Ollaan siis sitä jo treenailtu, mutta lähellekään valmista avo noutoa ei olla. Katottiiin miten Lara kapulaa pitää ja ihan hyvinhän se pitää. Paitsi meidän kapula on kyllä ehkä vähän turhan paksu, että pitää mennä shoppailemaan sellanen ohuempi ja voi olla vaikka vähän kevyempikin. Se ei saa tästä nykyisestä kapulasta mitään maailman parasta otetta niin saattaa vähän pyöräyttää sitä suussa. Sitten myös treenattiin vauhti. Koskaan en ole siis kapulaa sille oikeestaan heittäny mutta hyvin se sinne perään lähti ja tuli mun luo sen kanssa, siitä sitten vapautus suoraan lelulle. Ja tehtiin myös esteen kautta ja hienosti tuli molempiin suuntiin vaikka ei olla koskaan tällästä tehty :) eli eiköhän sen noudon saa helposti opettua kunhan vaan tartutaan kunnolla toimeen. Nyt ei olla oikeastaan sitä mitenkään kauheen aktiivisesti treenattu kun vielä noissa alo kisoissa käydään.
Torstai-iltana oli sitten A-tarjous, vähän aamulla sitten väsytti mutta kouluun vaan. Ja koska kerrankin oltiin perjantaina sitten Helsingissä päiväsaikaan niin päätin kuitenkin mennä Ojankoon halliin treenaa. Ja koska olin sitten väsyny niin olihan se meininki vähän sellanen plaahh… Ja puuttu treenistä sellanen selkeä tavoite. Joten ensi kerralla en mene väsyneenä treenaamaan. Ja muistan aina suunnitella treenit kunnolla!!! Tässä pitää tsempata! 
No tänään ollaan sitten vaan ulkoiltu ja käytiin juoksemassakin. Pitäis olla vähän ahkerampi tossa juoksemassa käymisessä mutta tuntuu vaan ettei koskaan kerkeä. Larppa niin tykkää. Jonku vähän yli kuukauden ajan se pääsi mun veljen kanssa noin 3 kertaa viikossa juoksulenkille ja sai olla vapaana ja ne meni varmaan jonku 7-10 km aina. Larppa oli oikein hyvässä kunnossa. Nyt kunto laskee kun mä oon kiireinen ja laiska. Pitää tsempata tässäkin. Vaikka ei pääsis mitään tunnin lenkkiä niin kävis edes puoli tuntia juoksemassa, olis sekin parempi kun ei ollenkaan. 
Huomenna on sitten tokokisat, jännittää… Mutta sillain rento fiilis ku saatiin se ykköstulos jo viimekisoista (vaikka olikin maailman rumin ykköstulos) niin ei oo painetta sen saamisesta. Käydään nyt siis vielä nämä kaksi kisaa alo ja sitten keväällä ois tarkotus korkata avoin luokka. Ja ajattelin nyt, että jos pidemmän tähtäimen tavoite olisi SM-kisat avoluokassa. HSKH:n SM-joukkueen hakuaika päättyy tän kuun lopussa niin aattelin sinne kyllä hake. Pääsis treeneihin ja olisi selkeä tavoite sitten mihin treenataan. Mutta en tiedä ollaanko me tarpeeksi hyviä joukkueeseen, mutta aina voi hakea :)

torstai 14. marraskuuta 2013

Ihana syksy

 No ollaan nyt kotona, joka päivä naksuteltu iltaruuat ja vähän yritetty nopeuttaa maahanmenoa ja seisomista, harjoteltu noutoa, peruuttamista ja sitten kaikkea turhaa kuten pomppimista, takajaloilla seisomista, pupuasentoa, ryömimistä ja omaa paikkaa sellaselle taljalle ym.. Äkkiä Larppa oppii, kun joka ilta naksuttelee.
Tiistaina käytiin pimeessä, sateessa ja tuulessa treenaamassa Pajuniityn päiväkodin takaisella kentällä. Siellä on kyllä aika hämärää, kun siinä kentällä ei varsinaisesti ole valasitusta, mutta läheisellä jalkakäytävällä kyllä. On nyt keskittynyt sosiaalipalkkaan ja liikkeiden väleihin. Ja edistystä tapahtuu, ei tarvii juosta enään pitkästi vaan saan laran innostumaan, kun otan muutaman juoksuaskeleen ja kehun hurjasti ja melkein kiljun (ihmiset pitää mua varmaan ihan hulluna kun kävelee siitä ohi). Mutta nyt alkaa tuntua, että ehkä ne ensi viikonlopun kisojen palkkaukset onnistuu jo vähän paremmin. Käännöksiä oon myös treenannu varsinkin täyskäännöstä, siinä larpalla usein katoaa kontakti. Nyt pysyy jo paremmin mutta ei se kauheen tiivis ole. Ja jotenkin seuraamisen pysähtymiset siltä oli kadonnu se vaan jatkaa matkaa ja sitten tajuaa että hups se pysähty ja tulee sitten kiepin kautta sivulle. Niin tätä sitten vähän muisteltiin kanssa. Otettiin ihan lyhyt paikkamakuu kun sää oli mitä oli niin ei mua huvittanu siellä paikallaan seisoskella eikä pakottaa larppaa makaamaan siellä pitkään. Tää tuntuu varmalta ja hyvältä.
2.11. kisoista

tiistai 12. marraskuuta 2013

Janita Leinosen radanluku luento 10.11.

Olin siis sunnuntaina HSKH:n järjestämällä luennolla radalukemisesta. Vitsi, että taas tekisi mieli aksaamaan. Mun mielestä luento oli oikein hyvä ja hyödyllinen. Päällimmäisenä mieleen jäi virtuaalikoira. Pitäisi siis osata rataantutustumisessa olla se virtuaalikoira mukana ja nähdä koko ajan missä se menee kun itse liikkuu. Rataa ei kannattaisi suunnitella esteittäin vaan ohjauskuvion tai vaikka juoksupisteinä. Radalta pitäisi osata löytää kriittiset pisteet, joissa on pakko olla, jotta pysyy koiran tahdissa. Radalta pitäisi etsiä nämä kriittiset pisteet ja suunnitella rata niin, että pääsee näihin kriittisiin pisteisiin, takaperinsuunnittelu. Pitäisi pystyä puolen metrin tarkkuudella arvioimaan oma paikka, koiran ollessa tietyssä pisteessä. Ihanne olisi saada koira putoamaan edelliseltä esteeltä niin, että seuraava este olisi suoraan nenän edessä. Mikään rata ei ole vaikea vaan virheiden pelko tekee ne vaikeiksi. Ja kaikista tärkein asia mitä koira katsoo radalla on sun oma liike, rinkehän ja jalkojen suunta. Ei se koira oikeasti kuuntele ja melkein ihan sama mitä niillä käsillä huitoo jos ne on melkein oman pään korkeudella, ei se koira niitä silloin näe. Ja paljon kaikkia muita viisauksia. Harmi vaan, kun ei nyt pääse olleenkaan aksaamaan. Sitten seuraavan koiran kanssa taas tai jos nyt koskaan ikinä pääsen muuttamaan takaisin Helsinkiin, niin sitten ehkä jonkun kaverin koiran kanssa voisi aksata. Nyt ei vaan ehdi, kun pitää asua siellä Nummelassa, kiitos Hoas.



lauantai 9. marraskuuta 2013

Lauantain treenit

Käytiin lentokentällä treenaamassa. Otettiin käännöksiä, luoksaria, paikkamakuu ja sosiaalipalkkaa. Käännöksiä yritetään vähän tiivistää ja tehdä niistä hauskoja lelu- ja namipalkalla, ettei aina kisoissa juuri siinä kohtaa katoaisi kontakti. Luoksarissa harjoteltiin pysymistä, koska larppa on alkanu vähän kyttäämään, joskus saattaa tassu vähän liikahtaa. Mutta ihan hyvin meni nyt. Paikkamakuu meni ihan kivasti, hyvin oon saanu sen nyt rauhotettua ja se tuntuu aika varmalta. Sosiaalipalkkaa otetaan koko ajan, koska siitä pitäisi saada super kiva juttu, jotta kisoissa se palkkautuisi edes vähän siitä. Vielä tarvii mun juosta, jotta se innostuu, mutta koitan nyt saada sitä vähän pomppimaan ja sitten se tulee jalkojen väliin sillain että voi sitä vähän rapsutella. Myöskin koitan saada sitä innostettua tempuilla kuten pyörimisellä. Temputtaminenhan ei ole sallittua sitten ylemmissä luokissa, mutta nyt viime kisoissa tuomari sanoi että kannattaa varmaan sille jotain temppua vähän opettaa että saan sen pysymään siellä kehässä koko ajan mun kanssa. Ja samalle tuomarille mennään seuraaviin kisoihin niin voi siellä sitä koittaa kun se ei ainakaan siitä mitään sano.


Kävin tänään kirpparilla etsimässä Laralle pehmoleluja ja tommonen löyty. Siitä on sille sopivasti vastusta ;)

Oma blogi

No nyt vihdoin päätin aloittaa oman treeniblogin. Olen miettinyt tätä jo pitkään, koska olisi todella hyödyllistä pitää vähän kirjaa omista treenamisista. Voi sitten myöhemmin joskus lukea täältä miten on jotain treenannu ja onko samoja vaikeuksia ollu aikasemminkin. Ja sitten jos joskus piakkoin saan sen toisen hauvavauvan niin alusta alkaen voi pitää kirjaa sen kanssa tekemisistä. Ja tulee vähän mietittyä sitä omaa treenamista ja sen loogisuutta :)

Larppaaja vauvana <3