Janita Leinosen radanluku luento 10.11.

Olin siis sunnuntaina HSKH:n järjestämällä luennolla radalukemisesta. Vitsi, että taas tekisi mieli aksaamaan. Mun mielestä luento oli oikein hyvä ja hyödyllinen. Päällimmäisenä mieleen jäi virtuaalikoira. Pitäisi siis osata rataantutustumisessa olla se virtuaalikoira mukana ja nähdä koko ajan missä se menee kun itse liikkuu. Rataa ei kannattaisi suunnitella esteittäin vaan ohjauskuvion tai vaikka juoksupisteinä. Radalta pitäisi osata löytää kriittiset pisteet, joissa on pakko olla, jotta pysyy koiran tahdissa. Radalta pitäisi etsiä nämä kriittiset pisteet ja suunnitella rata niin, että pääsee näihin kriittisiin pisteisiin, takaperinsuunnittelu. Pitäisi pystyä puolen metrin tarkkuudella arvioimaan oma paikka, koiran ollessa tietyssä pisteessä. Ihanne olisi saada koira putoamaan edelliseltä esteeltä niin, että seuraava este olisi suoraan nenän edessä. Mikään rata ei ole vaikea vaan virheiden pelko tekee ne vaikeiksi. Ja kaikista tärkein asia mitä koira katsoo radalla on sun oma liike, rinkehän ja jalkojen suunta. Ei se koira oikeasti kuuntele ja melkein ihan sama mitä niillä käsillä huitoo jos ne on melkein oman pään korkeudella, ei se koira niitä silloin näe. Ja paljon kaikkia muita viisauksia. Harmi vaan, kun ei nyt pääse olleenkaan aksaamaan. Sitten seuraavan koiran kanssa taas tai jos nyt koskaan ikinä pääsen muuttamaan takaisin Helsinkiin, niin sitten ehkä jonkun kaverin koiran kanssa voisi aksata. Nyt ei vaan ehdi, kun pitää asua siellä Nummelassa, kiitos Hoas.